50 tarinaa
Alle on koottu 50 tarinaa, joista osa on totuudenmukaisia ja suurempi osa harhaanjohtavia.
Harhaanjohtaville tarinoille löytyy oikaisut, joissa kerrotaan, mikä alkuperäisessä tarinassa ei ollut oikein. Oikaisutkin ovat kuitenkin välillä harhaanjohtavia, joten näille oikaisuille on oikaisut. Tietenkään oikaisun oikaisutkaan eivät aina ole totuudenmukaisia, minkä vuoksi tarinoille on tarvittaessa vielä oikaisun oikaisun oikaisut. Jokaista tarinaa kohden löytyy lisäksi vahvistus, joka vahvistaa alkuperäisen tarinan tai viimeisimmän oikaisun olevan totuudenmukainen.
Täyttä totuudenmukaisuutta ei voi saavuttaa, eli myös “tosissa” tarinoissa on väistämättä yksinkertaistuksia, näkökulmavalintoja ja mahdollisesti jopa kiistanalaisuuksia ja epätarkkuuksia, aivan kuten oikean elämän kirjoissa ja teksteissä. Lisäksi harhaanjohtavissa tarinoissa on luonnollisesti usein totuuttakin seassa. Joka tapauksessa ero tosien ja harhaanjohtavien tarinoiden välillä pitäisi olla selkeä: harhaanjohtavissa tarinoissa on jokin asia, jonka uskominen tarkoittaisi, että on jokin selkeästi väärä luulo.
Vanhemman on hyvä olla saatavilla vastaamaan, jos lapsella on kaikki tarinat ja oikaisut luettuaan joitakin kysymyksiä tai epäselvyyksiä. Vanhempi voi myös tarkentaa, jos hänestä teksteihin jäi vielä jotakin harhaanjohtavaa tai niissä jäi käsittelemättä jotakin oleellista.
Monet tarinoista koskevat nyky-ajan Suomea ja eivät välttämättä kuvaisi totuudenmukaisesti muita maita tai aikakausia, mutta tätä ei lasketa harhaanjohtavuudeksi.
Tarinoita on tarkoitettu käytettävän seuraavasti: Tulosta aina tarina, kaikki sen oikaisut ja vahvistus. Anna tarina lapselle luettavaksi. Lapsen tehtävä on sanoa, onko se totuudenmukainen vai harhaanjohtava. Jälkimmäisessä tapauksessa on myös hyvä, jos lapsi pystyy kertomaan, millä tavoilla tarina tuntuu olevan harhaanjohtava tai miten hän uskoo asian oikeasti olevan. Kun lapsi on antanut vastauksensa, anna hänelle seuraava paperilappu. Toistakaa, kunnes lapsi on saanut lukea vahvistuksen siitä, että viimeisin versio oli totuudenmukainen.
Tehtävä vaatii, että lapsi pystyy lukemaan useiden virkkeiden tekstejä ja ymmärtämään, mitä niissä sanotaan. Se ei siis sovellu aivan pienille lapsille. Alkupään tarinoiden pitäisi kuitenkin olla helpompia ymmärtää kuin loppupään.
On suositeltavaa olla käyttämättä tarinaa, jos se sisältäisi juonipaljastuksia kirjan muista luvuista. Esimerkiksi historiallisia tarinoita ennen on hyvä olla käsitellyt historiaa kirjan luvun kautta.
Kuten väitteiden tapauksessa, aktiviteettia voi pelillistää pisteytyksellä, jossa totuudenmukaisuuden tai harhaanjohtavuuden tunnistamisesta saa $10$ pistettä ja epävarmuuteen liittyvistä tarjouksista voi saada ylimääräisiä pisteitä.