Oikaisu 15: Äänestysvaatimukset
On totta, että Suomessa pidetään viisiä eri vaaleja. Myös listatut vaalit ovat oikein.
Pitää myös paikkansa, että Suomessa äänestämisessä on 18 vuoden ikäraja.
Ei kuitenkaan pidä paikkansa, että äänestämistä varten täytyy läpäistä vaatimuksia. Ei siis ole yleisvaatimuksia eikä vaalikohtaisia vaatimuksia, vaan äänestysoikeus on jokaisella viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttäneellä.
Tätä voi perustella sillä, että vaaleissa tärkeimpiä tavoitteita on se, että jokaisen ihmisen arvot otetaan huomioon. Siten äänestämistä ei tulisi estää tai tehdä hankalaksi ylimääräisillä velvollisuuksilla. Vaatimuksia tehtäessä kasvaisi myös riski sille, että ajan myötä vaatimuksia tiukennetaan ja että jotkut ihmiset eivät saakaan äänestysoikeutta vaikka heidän pitäisi, mikä tekisi vaaleista epäreiluja.
Vaikka äänestäjälle tekisi vaikeuksia saada tehtyä äänestysmerkintä itse lappuun, hän saa silti äänestää. Tällöin hän saa käyttää apunaan avustajaa. Avustaja voi olla joko äänestyspaikalla oleva vaalivirkailija tai äänestäjän valitsema henkilö, esimerkiksi perheenjäsen.