Ohjeet

Voit halutessasi pukea päälle rekvisiittaa korostaaksesi, että toimintatapasi näissä peleissä ei välttämättä vastaa sitä, miten käsittelisit oikean elämän neuvottelu- ja kompromissitilanteita lapsen kanssa. Erityisesti voit harkita toimivasi peleissä antagonistisemmin kuin yleensä: pelit ovat melko tylsiä, jos vanhempi ja lapsi ovat täysin yhteisymmärryksessä reiluista ratkaisuista, joten opetustarkoituksissa voit pyrkiä tekemään neuvottelutilanteista lapselle hieman haastavampia yrittämällä saada niistä enemmän irti.

Peli 1: vaihtoehdot

Tätä peliä pelataan kolme kierrosta. Kullakin kierroksella on kolme vaihtoehtoa, joiden välillä pelaajien tulee valita. Eri vaihtoehdot antavat eri määriä pisteitä eri pelaajille. Pelaajien pitää yhteisymmärryksessä valita sama vaihtoehto. He saavat keskustella ja neuvotella keskenään.

Sopikaa etukäteen jokin aikaraja kierroksille. Jos yhteisymmärrystä ei synny aikarajan sisällä, kumpikaan ei saa yhtäkään pistettä.

Kierroksen 1 vaihtoehdot ovat:

(A) Lapsi saa 10 pistettä, vanhempi 2.
(B) Vanhempi saa 10 pistettä, lapsi 2.
(C) Kumpikin saa 7 pistettä.

Kierroksen 2 vaihtoehdot ovat:

(A) Molemmat saavat 5 pistettä.
(B) Lapsi saa 20 pistettä, vanhempi ei saa yhtäkään.
(C) Vanhempi saa 20 pistettä, lapsi ei saa yhtäkään.

Kierroksen 3 vaihtoehdot ovat:

(A) Lapsi saa 3 pistettä, vanhempi 30.
(B) Lapsi saa 6 pistettä, vanhempi 20.
(C) Lapsi saa 9 pistettä, vanhempi 10.

Voit valmistella pelin ottamalla paperiarkin, rajaamalla siihen kolme aluetta vastaamaan vaihtoehtoja ja vielä jakamalla alueet vanhemman alueeseen ja lapsen alueeseen. Tällöin peliä varten alueisiin voi kirjoittaa kummankin saamat pistemäärät eri tilanteissa. Pisteitä voi myös havainnollistaa pelimerkeillä tai piirtämällä ympyröitä.

Peli 2: tarjoukset

Tässä pelissä vanhempi toimii jakajana. Jakaja saa jaettavaksi seitsemän pistettä. Havainnollista pisteitä pelimerkeillä tai muilla vastaavilla esineillä.

Jakajan tehtävä on jakaa pisteet jollakin tavalla vanhemman ja lapsen kesken. Jako voi olla mitä tahansa vaihtoehtojen “minä saan kaikki seitsemän” ja “annan kaikki seitsemän toiselle” välillä. Kun jakoa on ehdotettu, toinen pelaaja sanoo, hyväksyykö hän tarjouksen vai ei. Jos hän hyväksyy, jako tehdään kuten on sovittu. Jos ei, kumpikaan pelaajista ei saa mitään.

Sano, että pelaatte kuusi kierrosta. Pelaa “tosissasi”: voit esimerkiksi kokeilla, hyväksyykö lapsi epätasaisia jakoja ja yrittää sillä tavalla saada enemmän pisteitä itsellesi.

Pelin aikana saa keskustella ja neuvotella vapaasti.

Selitys

Ihmisten välillä tulee usein vastaan tilanteita, joissa jokin palkinto pitää jakaa ihmisten kesken tai joissa eri valinnat hyödyttävät eri ihmisiä eri verran. Tällaisissa tilanteissa täytyy neuvotella ja mahdollisesti tehdä kompromisseja: kaikki eivät voi aina saada itselleen parasta mahdollista vaihtoehtoa. Neuvottelu- ja kompromissitilanteet voivat olla hankalia, juuri koska eri ihmisillä on ristiriitaisia tavoitteita ja kenties eri näkemyksiä siitä, millainen on “reilu” ratkaisu. On myös kiinnostava kysymys, miten kannattaa toimia, jos toinen vaatii omasta mielestä hyvin (tai kohtalaisen) epäreiluja ratkaisuja.

Vaihtoehtopelin kierroksella 1 on kenties selvää, että reilu ratkaisu on vaihtoehto C: molemmat saavat 7 pistettä. Kierros 2 onkin jo mielenkiintoisempi, ja hyvä ratkaisu on arpoa, valitaanko vaihtoehto B vai C: tällöin molemmat saavat odotusarvollisesti 10 pistettä, mikä on parempi kuin vaihtoehdon A viisi pistettä. Kierroksella 3 pelaajilla saattaa olla erimielisyyttä siitä, mikä on “reilu” vaihtoehto: Onko se C, jossa pisteiden määrät ovat lähimpänä toisiaan? Vai onko se B, koska se on “keskimmäinen” vaihtoehto, jossa molemmat saavat kaksi kolmasosaa maksimipotistaan (tai tuplasti minimipottinsa)? Tai kenties paras vaihtoehto on A: on nimittäin raju vaatimus, että vanhemman täytyy luopua kymmenestä tai kahdestakymmenestä pisteestä parhaaseen vaihtoehtoonsa nähden.

Tarjouspelissä voi ajatella reilun jaon olevan tasainen: molemmat saavat puolet pisteistä. Seitsemää pistettä ei kuitenkaan voi jakaa tasan. Lisäksi ei ole ilmiselvää, miten pitäisi suhtautua omasta mielestä epäreiluihin tarjouksiin. Jos vanhempi tarjoaa lapselle yhtä pistettä ja pitää itselleen 6, tuleeko lapsen hyväksyä tarjous?

Tässä on yksi tapa, jolla peliin voi suhtautua: Lapsen kannattaa toimia tavalla, joka ei kannusta vanhempaa antamaan epäreiluja tarjouksia. Jos lapsi aina hyväksyy yhden pisteen tarjouksen, niin vanhempi voi tehdä 6-1-jakoja ja pitää itse valtaosan pisteistä. Lapsi voi siis välillä kieltäytyä tarjouksista, jotka ovat epäreiluja (ja kieltäytyä sitä useammin tai varmemmin, mitä epäreilumpi tarjous on). Tämä luo kannustimen vanhemmalle tehdä reilumpia tarjouksia. Oleellisesti ajatuksena ei ole kostaa epäreiluja tarjouksia hylkäämällä ne, ainoastaan sanoa “tämä ei ole minusta reilua, en voi hyväksyä tätä, vaadin ja kannustan sinua antamaan reilumpia tarjouksia”.

Pelit yksinkertaistuvat huimasti, jos tekee ennen peliä sopimuksia siitä, miten pisteitä jaetaan. Esimerkiksi “jos tilanne on symmetrinen, ratkotaan tilanne jakamalla pisteet tasan tai reilulla arvonnalla, ja jos taas toinen pystyy saamaan epäsymmetrisesti paljon pisteitä, niin annetaan se hänelle” on varsin hyvä periaate: jos ei etukäteen tiedä, kumpaa pelaajaa epäsymmetriset kierrokset suosivat, niin tämä sopimus antaa molemmille yhtä hyvät odotukset. Tämä on kenties hyödyllinen opetus myös oikean elämän tilanteisiin, vaikkakin niissä on usein monimutkaistavia tekijöitä, joita ei näissä peleissä tullut vastaan.