Edellisen luvun peleissä pelaajia oli kaksi. Keskustelkaa lapsen kanssa, millaisia uusia ilmiöitä ja haasteita tulisi vastaan, jos pelaajia olisi kahden sijasta paljon, esimerkiksi viisi tai viisikymmentä.

Esimerkkikeskustelu 1: luottamuspeli

Vanhempi: Muistatko, kun pelasimme kaksi peliä, joissa palkkiotaulukot näyttivät seuraavilta? Molemmat haluavat, että vihreä tulee valituksi, mutta haasteena on yhteinen luottamus.

Lapsi: Joo.

Vanhempi: Kuvitellaan, että pelaajia olisi kahden sijasta viisi. Jos kaikki valitsevat vihreän, niin kaikki saavat 10 pistettä. Mutta jos jotkut valitsevat keltaista, niin keltaisen valinneet saavat 2 pistettä ja muut jäävät nollille. Miten viiden pelaajan tilanne eroaa kahden pelaajan pelistä?

Lapsi: On vaikeampaa uskaltaa valita vihreää.

Vanhempi: Kyllä, luottamusta täytyy olla enemmän. Vaikuttaako se, saako pelissä puhua?

Lapsi: Jos saa puhua, niin kaikki voivat sopia, että valitaan vihreää.

Vanhempi: Hyvä, ja jos ei, niin luottaminen on vaikeampaa. Kuvitellaan sitten, että pelissä onkin paljon enemmän ihmisiä. Esimerkiksi ulkona pidetään tapahtuma, jossa ihmiset kirjoittavat paperille valintansa. Väkijoukossa on 50 ihmistä. Mitä luulet, miten käy? Taas: 10 pistettä, jos kaikki valitsevat vihreän, muuten ainoastaan keltaisen valinneet saavat 2 pistettä.

Lapsi: Hmm. Jos ihmiset voivat puhua keskenään, niin ne voivat edelleen sopia valita vihreän.

Vanhempi: Miten sopiminen tehtäisiin? Kuvitellaan, että minä ja sinä osallistumme tapahtumaan. Mehän voimme keskenämme sopia vihreästä, mutta entä muut ihmiset?

Lapsi: Kaikki sopivat kaikkien kanssa.

Vanhempi: Minusta tämä kuulostaa hieman hankalalta.

Lapsi: Niin, ihmisiä on hyvin paljon.

Vanhempi: Kyllä. Ihmisten on yleisesti vaikea luottaa siihen, että joka ikinen valitsee vihreän. Kun ihmisiä on paljon, niin on epätodennäköistä, että joka ikinen luottaa riittävästi, että uskaltaa pelata vihreää. 50 ihmisen joukosta löytyy joku, joka ei uskallakaan.

Lapsi: Joo.

Vanhempi: Kahden tai viiden ihmisen kesken asioista on helppo sopia. Kun ihmisiä on hyvin paljon, sopiminen on paljon vaikeampaa. Siksi vaikka kaikki haluaisivat, että kaikki valitsevat vihreän, tämä on vaikea saavuttaa. Pelaajat “valuvat” kohti keltaisen valitsemista.

Esimerkkikeskustelu 2: saman valitseminen

Vanhempi: Kuvitellaan taas, että ulkona pidetään 50 ihmisen tapahtuma, jossa ihmiset pelaavat peliä. Tällä kertaa peli on seuraava: Ihmiset voivat valita joko vihreän tai keltaisen. Jos kaikki valitsevat saman värin, kaikki saavat 10 pistettä. Jos taas jotkut valitsevat vihreää ja jotkut keltaista, kukaan ei saa yhtäkään pistettä. Pelin aikana saa puhua.

Lapsi: Kaikki voivat sopia valitsevansa saman. Paitsi sopiminen on vaikeaa.

Vanhempi: Niin, aiemmin puhuimme, että sopiminen on vaikeaa. Mutta nyt tilannehan on hieman eri kuin viime kerran pelissä. Tämä peli ei vaadi luottamusta: kaikki joko valitsee saman ja kaikki voittaa, tai sitten ei ja kaikki häviää.

Lapsi: Niin. Ehkä voi sopia.

Vanhempi: Vai voiko? Miten sopiminen toimisi käytännössä?

Lapsi: Hmm. Joku huutaa, että kaikki valitsee vihreän.

Vanhempi: Mitä luulet, onnistuuko tämä? Vai mikä voisi mennä pieleen: miksi jotkut saattavat valita keltaisen?

Lapsi: Ehkä joku ei kuullut.

Vanhempi: Kyllä. Jotkut saattoivat puhua muista jutuista huutamisen aikana. Ihmisille voi myös olla epäselvää, kuuluuko juuri tämän ihmisen ohjetta noudattaa.

Lapsi: Joo.

Vanhempi: Mikä neuvoksi?

Lapsi: Öö. Joku muukin voi huutaa, että valitaan vihreää.

Vanhempi: Kiinnostava ehdotus! Niin, ihmiset voisivat alkaa huutamaan, että “olen samaa mieltä, kaikki valitsevat vihreän”. Mitä luulet, toimiiko tämä?

Lapsi: En tiedä. Varmaan. Nyt kaikki kuulevat.

Vanhempi: Niin, nyt varmaankin sana leviää. Näen kuitenkin vielä yhden haasteen tässä: ehkä jotkut ovat jo sopineet keskenään, että he valitsevat keltaista ja yrittävät vakuuttaa muut keltaisen valinnasta. Nyt he eivät tiedä, kuuluko heidän jatkaa tällä strategialla vai vaihtaa vihreään.

Lapsi: Hmm. Niin.

Vanhempi: Voiko tälle tehdä jotakin?

Lapsi: He voisivat puhua keskenään, että vaihdetaan vihreään.

Vanhempi: Kyllä. Ihmiset voisivat myös varmistaa, että kaikki valitsevat vihreän ennen varsinaista pelaamista. Joku voisi esimerkiksi huutaa “nostakaa käsi ylös, jos aiotte valita vihreän”.

Lapsi: Joo.

Vanhempi: Voi kuitenkin olla, että kaikki eivät nostakaan kättään ylös, ja tästä syntyy vain enemmän hämmennystä.

Lapsi: Joo.

Vanhempi: Ehkä välillä ihmisjoukot onnistuisivat tehtävässä ja välillä epäonnistuisivat. Sitä on vaikea sanoa. Joka tapauksessa monen ihmisen kesken ei ole niin helppoa sopia asioista kuin vain parin ihmisen kesken.

Esimerkkikeskustelu 3: oma ja muiden etu

Vanhempi: Kuvitellaan taas 50 ihmisen tapahtuma. Tällä kertaa peli on seuraavanlainen. Ihmiset valitsevat vihreän ja keltaisen välillä. Vihreän valitseminen antaa itselle 20 pistettä. Keltaisen valitseminen antaa kaikille yhden pisteen. Ihmiset saavat siis pisteitä sen perusteella, kuinka moni valitsi keltaista ja valitsivatko he itse vihreän. Ennen päätöksen tekemistä ihmiset saavat keskustella keskenään. Mitä ajattelet, millaisia asioita ihmiset saattaisivat puhua toisilleen?

Lapsi: Hmm. Jos kaikki valitsee vihreän, kaikki saa 20 pistettä. Jos kaikki valitsee keltaisen, kaikki saa 50 pistettä. Ihmiset voisivat sopia keskenään, että kaikki valitsee keltaisen.

Vanhempi: Hyvä. Miten uskot, miten tämä onnistuu?

Lapsi: Sopiminen on taas vaikeaa.

Vanhempi: Ja?

Lapsi: Hmm. Jotkut saattavat huijata ja sittenkin ottaa vihreän, niin he saavat enemmän pisteitä.

Vanhempi: Kyllä, kannustimet osoittavat vihreän valitsemiseen. Jotkut saattavat jopa suoraan sanoa: “Minä en aio ottaa keltaista, minä aion ottaa vihreän.”

Lapsi: Niin.

Vanhempi: Mitä uskot, mitä sitten voisi käydä?

Lapsi: Hmm. Ehkä toiset suuttuvat ja syntyy riita.

Vanhempi: Voi hyvin olla, että suuttumista tapahtuu. Entä miten käy itse pelille: mitä ihmiset valitsevat?

Lapsi: Ehkä ihmiset sitten valitsevat vihreän.

Vanhempi: Voi hyvin olla. Mutta tämähän on huono: ihmiset saavat 20 pistettä, kun he voisivat saada 50 pistettä, jos kaikki valitsisivat keltaisen!

Lapsi: Mutta se on vaikeaa.

Vanhempi: Voisiko pelissä mitenkään pärjätä paremmin? Se on harmi, jos jotkut suoraan kieltäytyvät keltaisesta, mutta ei ole pakko luovuttaa ja vain päätyä siihen, että kaikki pelaavat vihreää.

Lapsi: Ehkä jotkut voivat silti pelata keltaista, vaikka joku pelaa vihreää.

Vanhempi: Miten he pääsevät yli siitä ongelmasta, että vihreän pelaaminen on houkuttelevaa?

Lapsi: Öö. Jotkut ovat rehellisiä.

Vanhempi: Hyvä, monet ihmiset ovat rehellisiä ja pitävät kiinni, jos jostakin asiasta sovitaan. He voivat sitten sopia keskenään, että minä pelaan keltaista, jos te muutkin pelaatte.

Lapsi: Joo.

Vanhempi: On kaikkien etu, jos saa koottua yli 20 ihmisen joukon, jotka kaikki pelaavat keltaista. Ihmisten siis kannattaa yrittää rakentaa tällaisia liittoumia. Entä jos jotkut huijaavat?

Lapsi: Ne saa enemmän ja muut saa vähemmän.

Vanhempi: Niin. Mutta jos keltaisen pelanneita on silti yli 20, on tämä silti parempi kuin jos kukaan ei olisi pelannut keltaista. Eli vaikka on mahdotonta estää, että jotkut huijaavat ja toimivat epäreilusti, on yhteistyö silti parempi kuin ei yhteistyötä.

Selitys

Suuret ihmisjoukot toimivat eri tavoilla kuin pienet. Eroja voi huomata pohtimalla, miten erilaiset pelit sujuisivat kymmenillä ihmisillä. Muutama ero:

1. Fyysisesti äänen kuuluviin saaminen. Viiden hengen kesken on helppo toimia niin, että yksi puhuu kerrallaan ja muut kuuntelevat. Viidenkymmenen ihmisen kesken on vaikeampaa: yksi ihminen voi huutaa, mutta ihmisiä on isolla alueella ja kaikki eivät välttämättä kuule.
2. Jaettu huomio ja yhteisymmärrys. Viidenkymmenen ihmisen huomiota on vaikea saada samaan paikkaan. Jotkut saattavat puhua keskenään ja jotkut saattavat olla omissa ajatuksissaan. Viiden kesken huomaa helpommin, jos joku ei keskity yhteisiin ohjeisiin. Siksi viisi ihmistä saa keskenään helpommin yhteisymmärryksen, kun taas isossa väkijoukossa ihmiset ovat epävarmoja siitä, ovatko kaikki mukana samassa suunnitelmassa.
3. Väärinymmärrykset ja virheet. Ihmiset joskus ymmärtävät ohjeita väärin, unohtavat jotakin tai tekevät muuten virheitä. Mitä enemmän ihmisiä, sitä todennäköisemmin joku heistä toimii odottamattomalla tavalla.
4. Luottamus. On helpompi rakentaa luottamusta yhden tai kahden muun ihmisen kanssa kuin monien tuntemattomien ihmisten kanssa. Jos ihmisiä on hyvin paljon, heidän kaikkien kanssaan ei ehdi käymään kahdenkeskisiä keskusteluja ja varmistua, että heihin voi luottaa.
5. Vastuu. Jos kahden pelaajan pelissä yksi pelaaja toimii itsekkäällä tai epäreilulla tavalla, hän tulee jäämään tästä “kiinni”: toinen pelaaja tulee tietämään tästä ja voi kysyä, miksi hän pelasi näin. Sen sijaan isoissa ihmisjoukoissa kukaan tuskin tulee kysymään juuri sinulta, miksi toimit tietyllä tavalla – ja jos kysyykin, silloin voi vastata “muutkin toimivat samalla tavalla, miksi sinä juuri minua tulet syyttämään?”
6. Ihmisten erilaisuus. Viidenkin ihmisen joukosta luultavasti löytyy ihmisiä, jotka ajattelevat pelejä eri tavalla, käyttävät erilaisia strategioita ja ovat eri mieltä eri ratkaisujen reiluudesta. Tämä ilmiö kuitenkin voimistuu ihmisten määrän kasvaessa. Jotkut sanovat suoraan “minä en osallistu yhteistyöhön”, jotkut sanovat “vaikka muut toimivat itsekkäästi, minä toimin yhteisen hyvän puolesta”, jotkut voivat sanoa yhtä ja tehdä toista, jotkut voivat alkaa liittoutumaan keskenään ja niin edelleen.

Tällaisten syiden vuoksi isojen ihmismäärien koordinoimiseksi ei riitä toimia samoin kuin muutaman ihmisen kesken, vaan se on vaativampi ongelma, johon tarvitaan uusia toimintatapoja. Haasteita kannattaa kuitenkin lähteä ratkaisemaan, koska paremmalla koordinaatiolla ja yhteistyöllä pystytään saamaan kaikille edullisempia lopputuloksia.